Yksimielisyyden ohje

Osa artikkelisarjaa
Luterilaisuus
Lutherin sinetti
Tunnustuskirjat Apostolinen uskontunnustus Nikean uskontunnustus Athanasioksen uskontunnustus Augsburgin tunnustus Puolustus Vähä katekismus Iso katekismus Schmalkaldenin opinkohdat Paavin valta ja johtoasema Yksimielisyyden ohje
Teologia Lutherin teologia Laki ja evankeliumi Sola gratia Sola scriptura Kahden regimentin oppi Loci theologici Ristin teologia Katolisuus Pyhitys Yleinen pappeus
Suuntaukset Aitoluterilaiset Luterilainen puhdasoppisuus Pietismi Haugelaisuus Lestadiolaisuus Herännäisyys Uusluterilaisuus Korkeakirkollisuus Tunnustuksellinen luterilaisuus Liberaaliteologia Tunnustuskirkko Barmenin teologinen julistus
Sakramentit ja jumalanpalvelus Kaste Kheirotonia Konfirmaatio Jumalanpalvelus Ehtoollinen Rippi Sairaiden voitelu Virsi
Organisaatio Confessional Evangelical Lutheran Conference Kansainvälinen luterilainen neuvosto Luterilainen maailmanliitto Porvoon kirkkoyhteisö Luterilaiset kirkot Amerikan evankelisluterilainen kirkko Islanti Missouri-synodi Norja Ruotsi Saksa Suomi Tanska Viro Luettelo Suomen luterilaisista seurakunnista Ev. Lut. Herätysliikkeet EFS
Historia Uskonpuhdistus Ruotsissa Protestantismi Augsburgin uskonrauha Cuius regio, eius religio
Henkilöt Luther von Bora Melanchthon Agricola Bonhoeffer Bugenhagen Bultmann Chemnitz Egede Flacius Francke Grundtvig Kierkegaard Laestadius Löhe Otto Pannenberg Olaus Petri Laurentius Petri Quenstedt Rautanen Sasse Schleiermacher Spener Tausen Tillich Trubar Tyndale Walther Wyneken
n k m

Yksimielisyyden ohje eli Sovinnonkaava (lat. Formula concordiae), on viimeinen osa luterilaisista tunnustuskirjoista.

Kun Martti Lutherin kuoleman jälkeen syntyneet opilliset kiistat uhkasivat hävittää kaiken sisäisen rauhan Saksan luterilaisesta kirkosta, ryhtyi Tübingenin yliopiston kansleri Jakob Andreae toimeen sellaisen oppitunnustuksen aikaansaamiseksi, jonka pohjalla eri puolueet voisivat yhtyä. Saksin vaaliruhtinas August kannatti hanketta, ja niin saatiin 1577 valmiiksi laaja-alainen opinesitys. Useat Saksan ruhtinaat ja vapaakaupungit sekä 8000-9000 jumaluusoppinutta hyväksyivät Yksimielisyyden ohjeen tunnustuskirjaksi, mutta toisaalla sitä vastustettiin jyrkästi. Ruotsi-Suomessa se sai tunnustuskirjan arvon vuonna 1663 niin sanottujen synkretismikiistojen johdosta.^[1]

1. ↑ Tietosanakirja / 8. Ribot-Stambul